Antti Siika-aho

Shadow
Slider

Esko Aho Keskustan kunniapuheenjohtajaksi

Paavo Väyrysen ilmoitus luopua Keskustan kunniapuheenjohtajuudesta oli viisaasti tehty. Väyrynen ei ole toiminut  kansanliikkeeltä saamansa arvonannon edellyttämällä tavalla. Keskustan Sotkamon puoluekokous voi nimetä uuden kunniapuheenjohtajan näin halutessaan. Muodollista estettä ei ole.   Luonteva valinta Keskustan uudeksi kunniapuheenjohtajaksi olisi Esko Aho. Esko Ahon vaikuttaminen Keskustassa ulottuu 1970-luvun alkuvuosiin asti. Hän johti puoluetta yli kymmenen vuoden ajan … Lue lisää

Talouskasvun pitäisi näkyä pienituloisten arjessa

Perusturvan indeksijäädytyksiin ei koskettu hallituksen kehysriihessä. Linjaus oli huono, sillä moni pienituloinen odottaa talouskasvun näkyvän arjessaan. Perusturvan indeksijäädytyksien poistaminen pitäisi ottaa esille viimeistään syksyn budjettiriihessä.   Kuluttajahintojen nousu ja paikallaan junnaavat perusturvaetuudet ovat karvas yhdistelmä kansaneläkkeen saajille, vammaisille ja työttömille. Kuluttajahintojen arvellaan kasvavan reilusti yli prosentin vuosivauhtia. Kalliimmat perusvälttämättömyydet, kuten ruoka, vie aiempaa isomman loven … Lue lisää