Antti Siika-aho

Shadow
Slider

Nuoret miehet lukujen takana

Lähes joka viides 18-24 –vuotias mies ei opiskele tai käy töissä. Yli 70 000 nuorta miestä on suorittanut pelkästään peruskoulun. Lähes 90 prosenttia alle 30-vuotiaista miehistä on lapsettomia. Liian moni nuori mies ei opiskele, työllisty, yritä, eikä perusta perhettä. Nuorten miesten syrjäytymisriski on hälyttävän korkea.

Nuorten miesten harteille sälytetään paljon. Nuorten miesten pitäisi kuroa umpeen kestävyysvaje. Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden ja jopa yhteiskuntarauhan sanotaan riippuvan nuorista miehistä. Painolasti on raskas.

Kulmia kurtistavien lukujen takana ovat nuoret miehet itse. Taloustutkimuksen taannoisen kyselyn mukaan 40 prosenttia 15-29 –vuotiaista miehistä on tyytyväisiä elämäänsä. Nuoret miehet uskovat esimerkiksi oman terveytensä, työllisyystilanteensa ja toimeentulonsa kehittyvän tulevaisuudessa parempaan suuntaan. Nuorten miesten mielenmaisema poikkeaa tilastojen karusta todellisuudesta – ja hyvä niin.

Talouden kasvu ja työllisyyden paraneminen vaikuttavat epäilemättä nuorten miesten tulevaisuuden odotuksiin. Huoli huomisesta hälvenee, kun ilmapiiri rohkaisee. Nuoria miehiä pitää kannusta kaikin mahdollisin keinoin, heidän itsensä ehdoilla.

Lähes puolta nuorista miehistä houkuttelee itsensä työllistäminen, yrityksen perustaminen. Esimerkiksi OECD:n tutkimusten mukaan juuri työllistyminen kannustaa perheen perustamiseen ja myöhemmin lasten saamiseen. Olisimmeko valmiita esimerkiksi

a) korottamaan yrittäjävähennyksen 8 prosenttiin,

b) nostamaan yrittäjän arvonlisävelvollisuuden alarajan 15 000-20 000 euroon,

c) tukemaan start up-yrittäjyyttä siirtymällä veromalliin, jossa osakeomistusten vero maksetaan vasta kun voitot realisoituvat ja

d) satsaamaan lisää voimavaroja yrittäjäksi haluavien neuvontaan.

Nuo kaikki toimet rohkaisisivat nuoria miehiä ryhtymään yrittäjiksi ja ottamaan tervettä riskiä.

Jokainen nuori mies ei halua yrittäjäksi. Se on aivan hyväksyttävää. Siksi tarvitsemme myös reilumpia pelisääntöjä työelämään ja perheiden itsensä ehdoilla toteutettavaa perhepolitiikkaa. Miksi nuori mies haluaisi perustaa perheen ja saada lapsia, kun epävarmuus säädyllisestä työstä ja perheiden tukien ohuus kalvavat mieltä?

Tulevassa eduskunnassa ratkaistaan Suomen seuraavat 20 vuotta. Tarvitaan rohkeampia uudistuksia, jotta voidaan turvata hyvinvointi ja kestävä kasvu. Pidetään huolta siitä, että nuorilla miehillä on niissä uudistuksissa tekijän eikä holhottavan kohteen rooli.