Antti Siika-aho

Shadow
Slider

Minä, kahden maan kansalainen

Kirjoitin viikko sitten blogissani, että alueellisen eriarvoisuuden syveneminen on Marinin hallituksen suurin rasite. Jutusta kirnuuntui runsaasti myönteistä palautetta. Moni kokee, että Suomi voisi tehdä paremmin.

Palaute on linjassa kaikkien kyselytutkimusten kanssa. Suomalaiset haluavat eheää Suomea ja että kaikkialla Suomessa olisi yhtäläiset elämisen mahdollisuudet. Yhä useampi kaupungissa asuva harkitsee arkensa elämistä myös muualla Suomessa.

Olen itse syntyisin pienestä kylästä. Elän nykyisin keskellä Suomen tiheimmin asuttua aluetta. Minulla on vahva paikallisidentiteetti. Kutsun itseäni kahden maan kansalaiseksi. Citymaalaisuus tai monipaikkainen kuulostavat korvaani vierailta nimihirviöiltä.

Kahdessa tai useammassa paikassa eläminen on helpommin sanottu kuin tehty. Kynnys elää kaupungissa ja viettää osa ajastaan esimerkiksi maalla on edelleen korkea.

Lähitulevaisuudessa voi olla paremmin. Muutos edellyttää ajattelutavan muutosta, jonka pitäisi heijastua kaikkeen politiikkaan. Suomi ei esimerkiksi saavuta ilmastotavoitteitaan, ellei tavoitteen kannalta keskeisten uusiutuvien luonnonvarojen ympärillä ole elinvoimaa. Metsät ei kasva pääkaupungin pääkonttorien ympärillä.

Tarvittaisiin verokannustimia, sosiaali- ja etuuspolitiikan alueellista porrastamista sekä pienyrittäjyyden parempia kannustimia. Tämä kaikki on tärkeää siksi, että suomalaiset voisivat tulevaisuudessa paremmin.

Ehämmän Suomen aluepolitiikan rinnalle tarvittaisiin myös kaupunkipolitiikan ajattelemista uudelleen. Tällä hetkellä se perustuu ajatukseen siitä, että mitä keskitetympää ja mitä kasautuvampaa, sitä tuottoisampaa. Ihmisen arjen monimuotoisuudella ei ole sijaa tällaisessa ajattelutavassa.

Tehokkuusajattelusta pitäisi siirtyä kohti kestävämpää ja elävämpää kaupunkipolitiikkaa.

Yltiöteoreettiset urbanistit ovat vuosikymmeniä opettaneet, että kaupungistuminen nujertaa lopulta kehityksen tiellä olevat paikallisidentiteetit. Tämä on kuulemma hyväksi. Totuus on silti toisenlainen. Betonilla ei ole voitu tukahduttaa kotiseudun juuria.

Omien havaintojeni mukaan lähes jokainen kaupunkiin muuttanut on ylpeä kotiseudustaan. Meille juuristamme ylpeille on yhteistä myös se, että haluamme elävää, vehreää ja kestävää kaupunkia. Raha ja ylenpalttinen tehokkuus ei ole meille elämänarvon mitta.

Miten kaupungeissa otetaan huomioon meidän tapa ajatella? Tähän asti meidän äänemme on kuulunut heikosti valtakunnanpolitiikassa, suurimpien kaupunkien politiikasta puhumattakaan.

Kun poliitikot eivät osaa, pitää tehdä itse. Esimerkiksi kotikulmillani Kalliossa on valtavasti asukkaiden omaa yhteisöllisyyttä. On kirpputoripäiviä, ruokapäiviä, lähiruokaryhmiä ja katubileitä. Meno on samanlaista kuin parhaimmissa kyläjuhlissa ja ehkäpä juuri siksi tapahtumat ovat niin suosittuja.

Hitaasti kypsyvä muutos on mahdollisuus myös ahkerille yrittäjille. Jonain päivänä tofu- ja soijalattekaupan vieressä toimiva ohrarieska,- aladobi,- ja riistalihakauppias voi kääriä hyvän tilin kahden maan kansalaisten makumieltymyksillä.