Antti Siika-aho

Shadow
Slider

Suomi kunniaan

Suomen kasvu rakentuu ahkerien suomalaisten työlle sekä työperäiselle maahanmuutolle. Esimerkiksi Helsingin väestönkasvu syntyy pitkälti maahanmuutosta.

Työtä pelkäämättömät maahanmuuttajat – tai osaajat, kuten heitä konsulttikielellä kutsutaan – turvaavat osaltaan Suomen kasvuvahvuuksia. Niitä ovat muun muassa korkealuokkainen osaaminen ja rikkaat uusiutuvat luonnonvarat.

Hyvin koulutetut koodarit, osaavat sairaanhoitajat ja maa- ja metsätöihin kouliintuneet maahanmuuttajat ovat välttämätömiä käsipareja pienelle pohjoiselle Suomelle.

Työperäinen maahanmuutto on ennen muuta aluepolitiikkaa, sillä tekemätön työ sijaitsee alueilla.

Ahdasmieliset voimat luovat dystopiakuvaa maahanmuuttajien valtaamasta Suomesta. Pelottelu on epäisänmaallista. Eivätkö maahanmuuttovastaiset demagogit usko suomalaisen elämäntavan kestävyyteen? Heikosti menee, jos maahanmuuttajat olisivat uhka Suomelle.

Valtiovallan pitää varautua kasvavaan maahanmuuttoon paremmin.

Esimerkiksi Suomen kansalaisuuden saaminen on hyvin koruton prosessi. Tällä hetkellä kansalaisuudesta ilmoitetaan sähköpostilla, tekstarilla tai kirjeellä. Hyvin korutonta ja noloa.

Kenelle pääsee syntymään kunnioitus uutta isänmaata kohtaan, jos se ilmoitetaan silkkana tiedoksiantona?

Kansalaisuuden edellytykseksi pitäisi luoda suomalaisen elämäntavan, historian, kulttuurin ja maantiedon kurssi. Sen ei tarvitse olla tentti, vaan informaatiotilaisuus.

Samoin Suomen kansalaisuuden myöntämisen pitäisi olla arvokas tilaisuus. Se antaisi arvoa. Tehtävän voisi hoitaa vaikkapa kunta, jonka kirjoille uusi suomalainen asettuu.