Antti Siika-aho

Shadow
Slider

Talouskasvun pitäisi näkyä pienituloisten arjessa

Perusturvan indeksijäädytyksiin ei koskettu hallituksen kehysriihessä. Linjaus oli huono, sillä moni pienituloinen odottaa talouskasvun näkyvän arjessaan. Perusturvan indeksijäädytyksien poistaminen pitäisi ottaa esille viimeistään syksyn budjettiriihessä.   Kuluttajahintojen nousu ja paikallaan junnaavat perusturvaetuudet ovat karvas yhdistelmä kansaneläkkeen saajille, vammaisille ja työttömille. Kuluttajahintojen arvellaan kasvavan reilusti yli prosentin vuosivauhtia. Kalliimmat perusvälttämättömyydet, kuten ruoka, vie aiempaa isomman loven … Lue lisää

Kaupunkipoliittinen vaatimuslista hallitukselle

Suomen nopea kaupungistuminen on tosiasia. Sen huomaa jo katukuvasta. Kaupungistumiseen myös havahtuneet suurimpien kaupunkien c6- ja c21-johtajat ovat esittäneet usein vaatimuslistojaan valtiovallalle. Kaikista vaatimuksista puuttuu oleellinen. Keskiviikkona järjestettävältä, pormestari Vapaavuoren isännöimältä Helsinki symposiumilta ei ole odotettavissa mitään uutta. Tiedossa on jankkaamista ja nollasummapolitikointia. Sellaisen sijaan tarvitaan johdonmukaisia ja ihmisen kokoisia ratkaisuja.   Ohessa kestävää kaupunkikehitystä … Lue lisää

Helsinki ja sote: irti tekemisen vetelyydestä

Kuluneella viikolla joukko helsinkiläispoliitikkoja hyökkäsi rajusti sote-uudistusta vastaan. Heidän mukaansa uudistuksesta seuraisi ainakin 300 miljoonan euron vaje Helsingille. Tämä johtaisi valtaviin leikkauksiin peruspalveluissa tai uusimaalaisten ra­juihin veronkiristyksiin. Napavaikuttajien mielestä sote- ja maakuntauudistus tulisi siksi kaataa.   Väite 300 miljoonan euron vajeesta on tietysti potaskaa. Kyseinen luku sisältyy riskianalyysiin, jos kaikki menee uudistuksen toimeenpanossa pieleen. Vuonna … Lue lisää

Ystävänpäivänä: vammaiset versus kirjahyllyt

Helsingin kaupunki on aikeissa kilpailuttaa vammaisten asumispalvelut. Kilpailutukset huolestuttavat monia vammaisia ja heidän omaisiaan, sillä kilpailutetut palvelut koetaan kasvottomiksi ja arvaamattomiksi. Kilpailutusta perustellaan hankintalailla. Samaan aikaan Helsingin kaupunki on hankkimassa tulevaan keskuskirjastoon Oodiin italialaisvalmisteiset kirjahyllyt ilman kilpailutusta, sillä hankintalaki mahdollistaa suorahankinnan. Oodin kirjahyllyjen kohdalla perusteluina on, että vain italialaisvalmistajan hyllyt voivat täyttää asetetut taiteelliset, tekniset … Lue lisää

Pidetään Helsinki-lisästä kiinni

Keskustelu perhevapaista käy kuumana myös kunnissa, sillä ne päättävät kotihoidon tukea parantavista kuntalisistä. Nyt kokoomuksesta väläytellään kuntalisän poistoa Helsingissä. Kuntalisän poisto merkitsisi heikennystä etenkin vähävaraisille lapsiperheille. Lasta kotona hoitava perhe voi saada kotihoidon tukea 338,34 euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi pienituloiset perheet voivat saada tulosidonnaista hoitolisää korkeintaan 181,07 euroa kuukaudessa. Näiden lisäksi voi saada mahdollista kuntalisää. … Lue lisää

Helsingin kaksi vallankumousta

Suurin osa Helsinkiin suunnitelluista kaupunkibulevardeista jää rakentamatta, mikäli hallinto-oikeuden tämänpäiväinen päätös jää voimaan. Päätös merkitsee kaupunkilaisille tärkeän Keskuspuiston pelastumista, mutta asumis- ja liikenneongelmat eivät poistu. Helsingin väestönkasvusta on olemassa erilaisia näkemyksiä, mutta selvää on, että väki lisääntyy. Tarvitaan fiksuja ratkaisuja, jotta ihmisille saadaan tolkunhintaisia asuntoja ja jotta liikenne toimisi kunnolla.   Ensimmäiseksi tarvitaan rakentamisen vallankumousta. … Lue lisää

Löytyykö toiselle kierrokselle uskottava haastaja?

Istuvan presidentin Sauli Niinistön kannatus on viimeisten galluppien mukaan laskusuunnassa. Näyttää siltä, että presidentinvaaleissa tulee toinen kierros. Iso kysymys kuuluu, onko toisella kierroksella ehdokas joka haastaa Niinistön uskottavasti. Gallupeissa nyt toisena oleva Pekka Haavisto on etevä poliittinen toimija, mutta Niinistön haastajaksi hänestä ei ole. Tämä kävi selväksi jo vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Haaviston ja Niinistön erot … Lue lisää

Kimppakyydit bussikaistoille

Kuorma-autot, pakettiautot sekä vähäpäästöiset henkilöautot ovat saaneet maanantaista lähtien ajella länsiväylän bussikaistoilla. Uudenmaan ely-keskuksen tervetullut kokeilu tulisi voida ulottaa myös kimppakyytiä kuljettaville tavallisille henkilöautoille. Sujuvan liikkumisen soisi olevan mahdollista myös niille, joilla ei ole varaa toistaiseksi vielä hintaviin ekoautoihin.   Kimppakyytiläisille vapaat kaistat (eng. High-occupancy vehicle lane) ovat olleet jo pitkään arkea esimerkiksi Yhdysvalloissa ja … Lue lisää

Ei pelata upporikasta ja rutiköyhää

Pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio on oikeassa kirjoittaessaan väärinkäsitysten ylläpitämisen palvelevan politiikkaa (HS 3.1.18). Ikävä kyllä Rautio itse sortuu samaan väittäessään, että Keskusta ei tule kaupunkien tueksi. Kaupunkien tukena voi seistä myös tekemällä politiikkaa ihmisiä varten. Keskustan hallitusvastuiden aikana on laitettu liikkelle mm. Aalto-yliopisto, länsimetro, kehärata ja tuoreimpana tuleva raide-jokeri. Nämä kaikki palvelevat kasvavan kaupungin kehitystä ja … Lue lisää

Itämeri kuntoon!

Naapurukset Suomi ja Viro juhlivat peräjälkeen itsenäistymisensä sadannetta juhlavuotta. Molempien maiden historia, kohtalot ja kehitys ovat tiiviisti sidoksissa ympäröivään Itämereen. Suomen ja Viron valtioiden sekä pääkaupunkiemme tulisi ottaa aiempaa selkeämmäksi tavoitteeksi Itämeren pelastaminen. Emme voi sulkea silmiämme siltä tosiasialta, että Itämeri voi huonosti. Tarvitaan vedet ylittävää yhteistyötä, aluesuunnittelua sekä päämäärätietoisempaa vaikuttamistyötä. Helsingillä ja Tallinnalla on … Lue lisää